keskiviikko 30. huhtikuuta 2025

Kävely

 Hyvin nukuttu, heräsin kello 6:00 maissa, pakkasta mittarissa -4,3 astetta, komea aamu.

Hyvä ilma kävellä, reipasta liikehdintää 6 km, noin tunnin rupeama.

Sitten kello 9:00 maissa vapun viettoon, lähdin tien raivauksen päättämään tällä erää, kaksi täyttä päivää meni pääasiassa pajujen raivauksessa.


No nytkö tien reunat on kesämaaksi sulannut, sitten reunat ajaa traktorilla tai kauhalla painaa, niin hyvä on.


Toinenkin suoran osuus selvä.


tiistai 29. huhtikuuta 2025

Kävely

 Hyvin nukuttu, heräsin kello 5:00 jälkeen, pakkasta mittarissa -4,5 astetta.

Aamu kävely, kyllä oli kylmä pohjois-tuuli alussa, mutta kääntyi se, matkaa tuli 6 km ja noin tunti meni.


Maisemat on taas muuttuneet.

Paljon on joitakin 30 ja 40- luvulla syntyneitä ihmisiä, jotka on laittaneet kaikki perintönsä menemään. Ilmaiseksi saadut lisämettät on hakattu, niin ettei heidän lapsilleen ole polttopuita tarjolla ja mettät vaatii vähintään 2-sukupolvea kasvaa, että sieltä huoltovarmuutta löytyisi. 

Nyt taistellaan työkykyisten saamiseksi töihin, mutta kyllä se on vaikeaa, kun vanhukset on näyttänyt esimerkkiä, miten pitää elää ja perjantai-pullo on tärkeä kaveri.

Kyllä se oli tupakit ja nuuskat opittu käyttämään lähipiiristä, kun työhöni kuului opettajana jonkin verran opastamaan terveellistä aikuiselämää viettämään. Enot ja sedät, sekä muut lähipiiristä olivat tarjoutuneet antamaan makuelämyksiä, tai laittaneet paskamöykyn ylähuulen alle 😭. Tuli ainaki tämmöinen monesti esiin puhutteluissa.


maanantai 28. huhtikuuta 2025

Kävely/pyöräily

 Hyvin nukuttu, heräsin kello 6:00 maissa, pakkasta mittarissa -6 astetta. Koleat päivät jatkuu ja vedet on kadonneet.

Kävely aamulla 4 km ja niin kutsuttua säästöä tuli, kun kävin tankilla auton menovesi oli 1,65 €.

Vähän ulkoiltiin ja Mauri-koirulin kanssa pieniä lenkkejä.

Pyöräily päivällä teollisuus kylässä 12 km, tullessa tuli vähän huonompi olo, varmaan eilinen liike vielä vaati veronsa. Siksi tänään vähän lepoa välillä.


sunnuntai 27. huhtikuuta 2025

Hyötyliikuntaa


 Hyvin nukuttu, heräsin tänään 6:30 ja eilen 5:30 pakkasta molempina aamuina noin -6 astetta.

Ajelin molempina aamuina sinettää puuhastelemaan 8-tunnin päivät, tänään oli enempi raivuri touhuja, hyvä poistaa tienvarsi pajuja.


Toinen puoli opetoitu.


Pitkä suora on hyvällä mallin, kuhan ajaisivat aina eri kohtaa, pysyisi tie kunnossa.

Kyllä niitä on teitä huonossa kunnossa vaikka on yli 50 osakasta, vapaa matkustajia riittää.



perjantai 25. huhtikuuta 2025

Kävely

 Hyvin nukuttu, heräsin kello 6:00 maissa, pakkasta mittarissa -5,5 astetta.

Aamulla auton auraus kulma säädöt, heti kello 8:00 ja olihan ne edessä väärin. Käytin vuosi sitten isossa firmassa ja ihmettelin syksyllä, miksi eturenkaiden reunat sileät, eipä tarvitse siellä enää käyttää.

Sitten käytiin Kauko veljen luona Hannan ja Elisan kanssa.

Päivällä Mauri koiruli tuli meidän luo viikonlopun ajaksi.

Iltapäivällä kävely 7 km, kaupunki ja Ounasjoki suisto.


Ounasjoki suisto on vielä jääkannen alla, mutta vettä on vähän.


torstai 24. huhtikuuta 2025

Kävely

 Hyvin nukuttu, heräsin kello 6:00 maissa, pakkasta mittarissa -5,4 astetta.

Komea aamu, joten kävely 6 km, vaatteita täytyi olla päällä riittävästi. Muutamia töihin kävelijöitä ja pyöräilijöitä oli liikkeellä.

Käytiin sinetässä Päivin kanssa, käveltiin 2 km ja lämmitettiin mökkiä.


Ounasjoki aukeaa hiljaa, ojat ovat hyvin vähävetisiä.


Rolloon päin, rannat alkaa olla irti.

Iltapäivällä haettiin kompostori marraskoskelle vietäväksi.


keskiviikko 23. huhtikuuta 2025

Ilman Antibiootteja



 Hyvin nukuttu, heräsin kello 5:00 maissa lunta sadellut.

15- päivä vähän heikossa hapessa, vielä tuikkii poskionteloihin, mutta ei enää rinta tuntemuksia, eikä hengitys vaikeuksia.

Peppi oli yökylässä, käytiin eilen saunassa ja ulkona oltu reippaasti, tänään tehtiin vielä lumiukko, varmaan tälle vuodelle taisi olla viimeinen.

Lumi veistokset ehti päivän mittaan nuukahtaa.

Reidari Särestöniemen syntymästä tänä vuonna 100- vuotta. Vuonna 1968 olin Kemijoki Oy:n uitossa ja kun uiton häntä meni Särestön ohi pihalla kävi Reidari jutustelemassa siinä ja kertoi siitä ateljeen palosta, kekäleet oli tästä ensimmäisestä ateljeestä jäljellä.

Käytiin sitten Kippi-Mikon kanssa Reidarin veljen Antonin luona Särestössä 1986. Anton esitteli Ateljeet ja vanhan kotipirttinsä, jossa asui, talossa oli maapohja lattia. Anton kysyi multa, mistä olet kotoisin, kun murre tuntuu tutulta. Ja kerroin Äitini suvusta ja että siellä oli äitini kotona kestikievari Marraskoskella. No Anton sanoi, että kyllä tunsi hyvin Koskelan Jaakon paikan ja oli yöpynyt siellä Rovaniemen matkoilla. Se oli mukava reissu ja suoritettiin Kurvisen Mikon autonkuljettajan ajamalla Audi-Guadrolla, kuski ajoi Kittilästä- Kaukoseen Särestön tiehaaraan 150 km/h. Mikko kertoi silloin palatessa, kuinka kylän mies oli menny Särestöön ja Anton oli tullut vastaan, yltäpäältä maalissa, kysymys kuuluu maalasiko Antonki Reidarin nimissä taulut.


tiistai 15. huhtikuuta 2025

Pientä puuhastelua

 Hyvin nukuttu, heräsin kello 5:00 maissa, pakkasta mittarissa -5 astetta.

Kävin pienen lenkin aamu-yskimisten jälkeen, keuhkoja raasti.

Pienet päikkärit ja sitten ilmansuodattimen vaihto autoon. Tietenkin yksi pikku pultti putosi konetilaan, kesti aikansa sen löytämiseksi..

Puuhailun jälkeen oli todella makeat unet puolilta päivää, kaikkiaan 3- päiväunet tänään.

Kauko veljen kanssa soiteltiin ja vaihdettiin kuulumisia.


Päivi on laittanut pääsiäistä.

Iltasella oli jo lämmin istua ulkosalla seinustalla.


maanantai 14. huhtikuuta 2025

Toipumista

 Hyvin nukuttu, heräsin kello 6:00, pakkasta mittarissa -3 astetta, päivän mittaan lämpö nousi plussan puolelle.

Aamulla käytiin kaupungilla rengas kaupoilla ja sitten kotiin. Olotila oli lohduttoman tuntuinen, että keuhkoon on tauti menny. No siinä puolenpäivän kahta puolta alkoi nukuttaa ja toista tuntia nukuttua, tuntui taas virkeämmältä.

Kauko veljen kanssa soiteltiin ja vaihdettiin kuulumisia.

Vettä alkoi sataa kello 16:00 maissa, huuhtelun auton ja sitten pesin ulkoa. Olotila tuntui jo aika mukavalta ja piti saada vähän liikettä.

Laitoin saunan lämmitä ja täytyy vähän karistaa taudit irti, täytyy olla irrottaa paskat toisistaan.



Maa on taas näkyvillä ja märkä.


sunnuntai 13. huhtikuuta 2025

Influenssa jatkuu

 Hyvin nukuttu, heräsin kello 5:00, pakkasta mittarissa -3,2 astetta ja tunnin päästä unet jatkui kello 7:30.

Keittelin puurot, eilen ei maistunut, kuin voileipä ja mämmi.

Nyt on sitten 4-päivä sisällä, eikä juuri osaa sanoa mihin kääntyy, onneksi kahvia teki jo mieli, mutta eipä maistunut ja tuoksunut miltään. Yskiminen pelottaa, kun riistää oikeaa keuhkopuoliskoa ilkeästi.


Lumi on pysynyt, tänään lupasi lämpöä.

Peppi kävi virpomassa papan ja mummin.


perjantai 11. huhtikuuta 2025

Influenssa

 Hyvin nukuttu, heräsin kello 6:00, pakkasta mittarissa -7 astetta.

Yritin käydä ulkona puuhastelemassa, kesti vajaan 10 minuuttia.

Toinen päivä influenssan kourissa, kuumetta vähän päälle 37 astetta, kaikki jäsenet ja varsinkin kuluma nivelet kipeinä. Tänään iltapäivästä vaikea olla, lämmintä on juotu. Päivi aloitti ensin, kahden päivän kuume jaksolla. Kurkku ja pää kipeä, rokotukset on, mutta ei kuulemma auta, kun muuttuneet virukset.



keskiviikko 9. huhtikuuta 2025

Tuulee

Hyvin nukuttu, heräsin kello 6:00, pakkasta mittarissa 5,5 astetta.

Puuhailua päivällä hiukan aikaa, vähän laitoin tekniikkaa. Tuuli kovasti ja pelkäsin teltan lentävän paikoiltaan, siirsin auton teltan oviaukko päädyn suojaksi, ettei tuuli pääse puhaltamaan ovesta sisään.

Kauko veli soitteli ja vaihdettiin päivän kuulumiset.

Sitten tuntuikin flunssan oireita ja loppu päivä on kolottanut, sekä yskttänyt, mutta eiköhän se siitä, kun kuumetta ei ole.



tiistai 8. huhtikuuta 2025

Puuhastelua/Kävely

 Hyvin nukuttu, heräsin kello 5:00, pakkasta mittarissa -4,5 astetta.

Kävin aamulla kaupassa ja sitten kävin maaseudulla kävelemässä 3 km, sekä vähän eläimille ruokaa.

Pienet päikkärit nukuin, taisi mennä tunti.

Puuhastelua ulkona pari tuntia.

Iltasella reipas kävely 6 km, oli todella vauhdikas meno.


maanantai 7. huhtikuuta 2025

Kävely

 Hyvin nukuttu, kävin ylhäällä kello 3:00, sitten nukuin kello 7:00, pakkasta mittarissa - 7 astetta.

Kävely 5 km, kyllä vain hiki tuli, vaikka kolea oli keli.

Takkaan laitoin pitkästä aikaa tulet.


Tein jo ammattikoulu aikana Sosiaali-Alkohologian ja Narkomanian tutkinnon. Ja olin varttuneena Irti-Huumeista järjestön osasto perustaja jäsen Rovaniemelle, siinä tuli oltua 10-vuotta.😄 Myöhemmin tuli muitakin miehiä mukaan.


Noin se oli tontin hinta Rollossa 1980. Sillä se myytiin, kun pakko lunastus kaupungilla oli valmis 1983.

No joo, nyt sitten yllytetään opettajia käymään kotona, kun oppilas ei käy koulussa, taitaa tulla lisää uhria. Minä kyllä kävin Amis oppilaita hakemassa kotoa kouluun, ei saanut kaikkia opettajia mukaan, eikä se kuulunut opettajan tehtäviin. Palkka kyllä oli opettajien pienimpiä.




sunnuntai 6. huhtikuuta 2025

Kolea aamu

 Hyvin nukuttu, heräsin kello 7:30, Päivi oli jo ylhäällä pakkasta mittarissa-2 astetta.

Kävely 5 km, ei ollut vastaan tulijoita, muuten hyvä ilma kävellä.

Joonatanin rippipäivä on jo hyvällä alulla.

.


Kyllä odottaa maukkaan näköinen voileipä kakku.


Komea oli pöytä.


lauantai 5. huhtikuuta 2025

Kävely

 Hyvin nukuttu, heräsin kello 6:00 aikoihin, pakkasta Kempeleessä -6 astetta.


Näitä riittää, merenrantaa pyritään käyttämään hyödyksi.

Kävely 10 km, merenranta ruokoja oli kilometri toisensa jälkeen, hanhet hakivat pesimäpaikkoja. Aikaa meni melkein 2- tuntia, takaisin tullessa oli puurot ja kahvit valmiina.

Päikkärit nukuin, meni varmaan tunti.


perjantai 4. huhtikuuta 2025

Reipas kävely

 Hyvin nukuttu, heräsin kello 6:00 maissa, pakkasta mittarissa -0,4 astetta kävelyyn lähtiessä.

Reipas kävely 6 km, olipa taas pohjoisesta kovaa tuulta välissä, muuten hyvä kävellä.

Olipa uni edesmennyt siskoni tuli uniin ja oli siinä takkahuoneessa elämänsä voimissaan. Sanon hänelle, että minuako tulit hakemaan ja ajoin pois, huusin hänelle, että olet kuollut mitä täältä haet. Oli sen verran kova kommentti ääneen minulta, että Päiviki heräsi siihen.


Keväällä maisemat vaihtuu, vielä sitä lunta voi tulla kymmeniä senttejä.


Nyt ollaan Onni-Bussissa, matka kohti Oulua.


torstai 3. huhtikuuta 2025

Puuhailua

 Hyvin nukuttu, heräsin kello 5:00 jälkeen, plussan puolella oli aamulla 0,5 astetta.

Eilen kävin kontrolli kokeessa ja sitten taas odotetaan tuloksia.

Tänään käytiin ostamassa kalkkia, kesä viljelyyn ja eilen ostettiin perunan siemenet.

Tänään käytiin Kauko veljen 85-vuotis päivillä, Hanna oli oli käymässä isänsä luona.


Hyvin on lumet sulanu. Tänään pääsin jo haravoimaan pihaa. Harvinainen homma 3.04 2025.



tiistai 1. huhtikuuta 2025

Reipas kävely

 Hyvin nukuttu, heräsin kello 6:00, pakkasta mittarissa -2,4 astetta. Samoin eilen, jäänyt kirjoittamatta, kävelyä eilen myös 6 km.

Tänään taas kello 7:00 todella reippaaseen kävelyyn, hyvä keli ja vaatteet aivan märäksi 6 km.


Siitä se pihan maa tulee näkyviin.

Käytiin kaupassa ja teollisuus kylässä, autoon öljyt ja muuta.

Pihalla puuhastelua muutama tunti, aika sumuinen aamupäivä. Ja makkaran paisto. 


Ei ole enää pihalla luistelu jää.