Kuu ja maisema ikkunasta. |
tiistai 31. lokakuuta 2017
Hyötyliikunta
Rankojen kasausta 8-tuntia, pakkasessa on reipasta liikehdintää mukavaa tehdä. Vähän jäi vielä huomiseksi.
maanantai 30. lokakuuta 2017
Hyötyliikunta
Aamulla päivi töihin ja siitä jatkoin Luusuaan. Pirtti olikin lämmin, mutta kamiinat panin lämmitä.
Harvennus kohteen puunkorjuuta 7-tuntia.
Naapuri toivoi, että korjaisin puut pois rumentamasta maisemaa. Siinä samalla tulee voiman hankinta treenit suoritettua. Muutama kuutio kasassa.

sunnuntai 29. lokakuuta 2017
Kävely
Talviaikaan siirryttiin, kylläpä oli pitkä uni-aika.
Kempeleen perhe käväisi ja jatkoivat sitten matkaa Kempeleeseen.
Räntää satanut koko päivän ajan, silti lenkille.
Kävely n. 16 km 11:20-13;45, aikaa meni 2-tuntia 30minuuttia.
Hyvin vähän ihmiset kulki omalla moottorilla, kalpeanaamoja istui autossa.

lauantai 28. lokakuuta 2017
Hyötyliikunta /Reipas juoksu
To-pe molempina päivinä harvennusta 4 tuntia. Perjantaina vielä konkkaa kahteen kertaan ja iltasella saunottiin Joonatanin ja Janin kanssa.
Tänään ajeltiin rolloon, Jori ja Rampo-koira käväisi, sitten lenkille.
Reipas juoksu 8.6 km 16:22-17:10, aikaa meni 48 minuuttia.

keskiviikko 25. lokakuuta 2017
Hyötyliikunta /kävely
tiistai 24. lokakuuta 2017
Hyötyliikunta
Aamulla heti verkoille, vain syötti-kaloja talvipyyntiin.
Klapin siirtoa ja vielä yksi pino sadesuojattu.
Iltasella Hauki-mamma ui verkkoon ja puolet pannukalana iltaruuaksi.
Päälle kunnon päikkärit ja sitten sauna.
Useampi km kävelyä ja 3 km Pyöräily.

maanantai 23. lokakuuta 2017
Hyötyliikunta
torstai 19. lokakuuta 2017
Hyötyliikunta/Pyöräily/Kävely
Päivi aamulla töihin ja takaisin kotiin.
Pyöräily 6 km, kaupungilla asioilla ja takaisin kotiin.
Hyötyliikunta puuhastelua 3-tuntia, Sinetästä puiden siirto Marraskoskelle puuliiteriin.
Kottikärryillä autoon 50m Sinetässä ja tyhjennys kottikärryillä Marraskoskella 30m.
Kävelyä metsällä 5 km, mitään ei näkynyt, metsä on tyhjä.

2-kuutiota metrin halkoa. |
keskiviikko 18. lokakuuta 2017
Hyötyliikunta
Päivi aamulla töihin, siitä jatkoin puuhasteluun Sinettään, 8-tunnin päivä siitä tuli.
Tullessa Päivi töistä ja heti kohta ilta-viiden jälkeen untenmailla toista tuntia.
Tuli klapeja aika tavalla pihapuista,mitä mennessä vein.
Hirvikoira tuli päivällä tervehtimään, eikä tahtonut malttaa minua jättää.
Nyt on saunassa käyty ja huomenissa on uudet haasteet.

tiistai 17. lokakuuta 2017
Hyötyliikunta
Päivi töihin ja töistä kotiin eilen ja tänään.
Pihapuiden poistoa molempina päivinä ja pihan lakaisua lehdistä, sekä koneiden huoltoa.
Näyttää enempi tulevan lehtiä jo naapureiden puolelta, kuin omasta pihasta.
Tänään talvirenkaiden vaihto, lopetin tänään 19:30, ehti tulla jo pimeä.
Huomiselle Hissukka ja kärry täynnä risuja ja lehtiä. Aamulla viedään, Päivi töihin ja kuorma metsään.

sunnuntai 15. lokakuuta 2017
Hyötyliikunta
Peräti 9:00 nukuttiin, ulkona komea aurinkoinen sää.
3-tuntia puuhastelua, loput oksat poltettiin ja muuta järjestelyjä.
Pääsia olla mahdollisimman paljon ulkona, järvella todella tyyni vesi.
Puolenpäivän jälkeen ajeltiin Rolloon, Päivillä huomenna työpäivä.
Jori ja Rampo-koira käväsi jutustelemassa.

lauantai 14. lokakuuta 2017
Hyötyliikunta
perjantai 13. lokakuuta 2017
Hyötyliikunta
Hyvin nukuttu yö, verkoille 7-jälkeen.
Meni yli puolenpäivän muikku touhuissa.
Sitten siivous ja sauna lämmittämiseen.
Seuraavaksi Päivi kylältä viikonlopun viettoon.

torstai 12. lokakuuta 2017
Hyötyliikunta /Pyöräily
tiistai 10. lokakuuta 2017
Hyötyliikunta /Kävely
maanantai 9. lokakuuta 2017
Hyötyliikunta /Pyöräily
sunnuntai 8. lokakuuta 2017
Hyötyliikunta
Hyvin nukuttu yö, heräsin taas kello 7:30.
Aamupäivästä Päivin kanssa oksat ja lehdet marjapensaille Sinettään lahoamaan.
Sinetästä klapeja hiacen perään ja marraskoskelle.
Siistejä metsästäjiä ollut, sitten puuhastelut talvenvaralle ja vedet kiinni.
Päivi kävi haudoilla ja minä otin päikkärit.

Pihakalusteet ja vene sääsuojassa. |
Puut turpoaa. |
lauantai 7. lokakuuta 2017
Hyötyliikunta/Venyttely/Reipas Juoksu
Hyvin nukuttu yö, heräsin 7:30.
Aamusta kahteen otteeseen pihan haravointi, Pihlajapuun poisto, yhteensä 3-tuntia.
Iltapäivällä hyvät venyttelyt, jalat.
Jori haki Rampo-koiran Kotitielle.
Reipas juoksu 8,6 km 18:09-18:56, aikaa meni 47 minuuttia.
Kylläpä oli jalat kuin 23-vuotiaalla, varmaan 4-rankkaa päivää oli miehen tyhjentänyt.
Saunassa käyty, venyttelen vielä.

perjantai 6. lokakuuta 2017
Hyötyliikunta
Hyvin nukuttu, Päivin töihin vienti.
Pihatöitä 3-tuntia muutama puu nurin ja roskat risunkeräykseen.
Päivi töistä ja lounaan teko, vähän erikoinen keitto nakeista sian potkaan runsaalla sipulilla.
Jori tuopasi Rampo-koiran yö kylään.
Saunassa käyty, Rampo-koiraa lähden vielä kävelyttämään.
Kunto alka taas löytymään rasituksen jälkeen.

torstai 5. lokakuuta 2017
Hyötyliikunta
Heräsin kello 6:00, tänään vielä pino lakikorkeuteen ja muuta ajallista.
7-tuntia Klapihommia ja kaapelikaivannon peittoa.
Sitten 14:30 Rolloa kohden, Päivi tullessa töistä.
Todella työntäytteinen 4 päivää, nyt sitten täytyy lepäillä ja pistää sauna lämmitä.
Iltasella vielä venytellään.

8 ja 5-kuutiota nipuissa. |
Uusi mittauspiste seinällä vaiheessa. |
Laituri hakee paikkaansa. |
keskiviikko 4. lokakuuta 2017
Hyötyliikunta
tiistai 3. lokakuuta 2017
Hyötyliikunta
maanantai 2. lokakuuta 2017
Hyötyliikunta
sunnuntai 1. lokakuuta 2017
Pyöräily
Hyvin nukuttu, heräsin n. 8:00.
Aamupäivästä hieman pihan-haravointia ja lehdet hissukkaan, 7-säkkiä tässä vaiheessa.
Iltapäivästä Jori ja Taija, sekä Rampo-koira käväsivät.
Iltasella pyöräily 12 km, sen jälkeen sauna.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)