Todella hyvin nukuttu, herättiin kello 7.
Siitä pikkuhiljaa verkoille ja kaksi mukavan kokoista Siikaa verkossa, siitäpä Lapin perinne suolakalaa tekaisin, se onkin melkein unohtunut perinne.
Päivällä kaivoin kurtturuusuja pois toisesta penkistä ja polttelin juuret, iltapäivästä kello 15:00 alkoi juuret olla palaneet, taisi olla 4 kärryllistä.
Kurtturuusu on vieraslaji ja hävitettävä pihoilta, sekä luonnosta. Eilen sahailin varret poikki moottorisahalla ja polttelin ne.
Mielestäni Karhu oli taas kuljeksinut lähistöllä, huomioin jälkiä. Viimeksi muutama vuosi mainitsin samoin jäljistä ja kohtahan pyörällä kulkija oli varhain aamulla nähnyt sen.
Mielestäni Korpit oli myös opetelleet uusia pyynti tapoja, kun porukassa saalistivat nuoria variksia. Luonnossa ei ole raatoja, eikä teurasjätteitä ja kaatopaikatkin on vähäisiä.
Iltasella ajeltiin Rolloon.
Huomenna on talkoopäivää.
|
Karhu ei pelkää märkää paikkaa, miten lie naapurissa paimentavat lampaat pärjää. |