Heräsin kello 8:00, eilen tuntui flunssaiselta ja siispä valkosipulia maha täyteen.
Hyvin tuli nukuttua, aloitin iltasella kello 9 ja tänään on niin reipas olo.
Lätyt paistelin päivällä, kun Päivi käväisi kylästelemässä.
Reipas juoksu 8,6 km 17:40-18:26, aikaa meni 46 minuuttia.
Saunassa käyty ja venyttelin jalat jo päivällä hyvin.
lauantai 30. syyskuuta 2017
perjantai 29. syyskuuta 2017
Hyötyliikunta/Pyöräily
Päivi aamulla töihin ja takaisin kotiin asioiden hoitamista.
Pyörällä kaupungilla 6 km, päikkärit jäi tulematta.
Päivi töistä ja talkkarihommat Marraskoskella, kotona 17:30 aikaan.
Sauna lämmitä ja ilta venyttelyä.

torstai 28. syyskuuta 2017
Hyötyliikunta/Reipas Juoksu
Hyvin nukuttu yö, heräsin 6:30.
Aaamu päivästä kuusenistutus ja maan tasausta 4-tuntia, sitten paikkojen siistintä.
Rolloon ajo, kotona 15:00, puutarhatraktorin toin talvihuoltoon.
Reipas juoksu 8,6 km 17:23-18:10, aikaa meni 47 minuuttia.
Täytyy vielä iltasella venytellä.

Ison kiven viereen merkiksi, toivottavasti säästyy poroilta. |
keskiviikko 27. syyskuuta 2017
Hyötyliikunta /Kävely /Reipas juoksu
Aamulla Klapin teko jatkui, pino puolilta päivin valmis.
Laiturin tekoa 2-tuntia.
Puolukassa 2-tuntia, sain 1,5 ämpäriä.
Reipas juoksu reilu 9 km 17:24-18:05, aikaa meni 41 minuuttia.

tiistai 26. syyskuuta 2017
Hyötyliikunta/Kavely
maanantai 25. syyskuuta 2017
Hyötyliikunta
sunnuntai 24. syyskuuta 2017
Hyötyliikunta/Reipas Juoksu
Hyvin nukuttu yö, heräsin kello 9:00.
Puolelta päivää nurmikon ajo, taisi olla viimeinen tälle suvelle, parempi lakaista lehdet.
Venyttelyjä ennen juoksua, jalat.
Reipas juoksu 8,6 km 14:22-15:09, aikaa meni 47 minuuttia.
Venyttelen vielä illemmalla.

lauantai 23. syyskuuta 2017
Sosiaalisia suhteita/Tanssia/Kävely
Eilen alkoi ja tänään päättyi, reissu tanssiparketille ja kävellen takaisin.
Jori vei Valdemariin ja takaisin käveltiin 4 km, yöllä alkaa olla viileää liikkua.
Sen 100-tanssipeliä vedettiin, hyvää liikuntaa ja sopivasti juomaa.
Tänään Jori ja Taija kävi, Rampo-koira oli mukana, samalla sain tekniikka opetusta.
Tänään piti levätä kunnolla.

perjantai 22. syyskuuta 2017
Hyötyliikunta/Pyöräily
Hyvin nukuttu yö, Päivi antoi pusun töihin lähtiessä, jatkoin vielä hiukan nukkumista.
Aamupäivästä Jorille ja Taijalle siirsin mattotelineen pihalle.
Pankkiasioita netissä ja taas oli kiinteistöveron I-erä jäänyt maksamatta, saivat omansa.
Talotekniikka töitä tunti.
Pyöräily kaupassa 12 km, teollisuus kylässä.
Tänään vielä sauna ja joramaan lähtö.

37-vuotta vanha hana sai väistyä taka oikealle. |
torstai 21. syyskuuta 2017
Lepäily/Pyöräily/Reipas Juoksu
Hyvin nukuttu yö, sen verran nousahdin aamulla, kun Päivi antoi töihin meno pusun.
En tässä viitsi mainita miten pitkään nukuin.
Puolen päivän aikaan pyöräily yli 14 km (teollisuuskylä) ja markkina paikan läpi kävely.
2-tuntia talokiinteistön hommia kotona ja ruuan teko neljäksi.
Reipas juoksu 8,6 km 18:08-18:55, aikaa meni 47 minuuttia.
Saunassa käyty, täytyy vielä venytellä.

keskiviikko 20. syyskuuta 2017
Hyötyliikunta/Reipas Juoksu
Maanantaina Päivi töihin pyörän kanssa ja jatkoin puuhasteluun Luusuaan.
Maanantaina pellon mätästämistä ja mättäät Laituripenkan täytteeksi.
Olipa sellainen mätäsjuuresto, että oksat pois, kaksi isoa peräkärrykuormaa tuli tässä vaiheessa.
Iltasella vielä pyöräkuormaaja kävi tasoittelemassa viimeisen kivikon tienvarresta, meni kello 19:00.
Tiistaina laituritöitä ja pintalaudoitusta, sekä muuta puuhastelua aina 18:00 asti.
Reipas juoksu n. reilu 9 km 18:33-19:17, aikaa kului 44 minuuttia.
Saunan jälkeen, todella hyvin nukuttu yö ja puolenpäivän jälkeen ajelin Rolloon.
Päivi töistä ja pyörällä koulutus tilaisuuteen, yhteensä 4 km 17:00-19:00.

sunnuntai 17. syyskuuta 2017
Salainen viikko/Reipas Juoksu
Reilu viikko reissussa, mm. jalkapalloa pelattu yhteensä reilu 4-tuntia.
Hyötyliikuntaa muutama päivä ja kalastusta 2-päivää, sekä marjanpoimitaa 2-päivää.
Mukava viikko, meni nopeasti. Pappa vain harmillisesti oli kuorsannut yöllä.
Hyvät kuvan aiheet jäänyt ottamatta, luulen muutenkin Blogin kirjoittelun jäävän vähän harvempaan.
Tänään Kempeleen perhe matkusti takaisin viikonloppu reissulta kotiin Kempeleeseen.
Kunto tuntuu rautaiselta ja selkäkin on vaihteeksi hyvä.
Reipas juoksu 8,6 km 12:08-12:55, aikaa meni 47 minuuttia.

Kärpälle maistui muikun päät. Iltapäivällä vielä kello 3-jälkeen talkkari hommat Marraskoskella, meni 2,5-tuntia. |
perjantai 8. syyskuuta 2017
Hyötyliikunta/Pyöräily
Päivi aamulla töihin ja itse jatkoin Sinettään, reipas tunti kaivuuhommia(voiman hankinta).
Siitä jatkoin Marraskoskelle talkkari hommiin, todella siistinä paikat.
Kotona kello 11:00 ja lättyjen paisto.
Päikkärit reilu tunnin verran.
Päivi töistä ja sitten lähdettiin pyörälenkille reilu 12 km, kotona 17:30.
Pieni kuorman lisäys Hiaceen klapeja, huomenna ajellaan Kempeleeseen.
Sauna ja venyttelyt.

Kiinteistöyhtymä J&J Lindroth`in petäjiä Marraskoskella. |
torstai 7. syyskuuta 2017
Hyötyliikunta
Herätys kello 6:00, verkoille lähdin kello 7:00.
Kävelyä tänään muutama km, verkot vedestä ja kalat korjuussa kello 12:00, meni 5-tuntia.
Puukuorman teko ja nurmikon ajoa, meni 2-tuntia.
Tavarat mukaan ja Rolloon lähtö 16:00.
Päivi paistoi heti tuoreita mäti-muikkuja, kyllä maistui.
Saunakin on lämmitä.

Satumetsässä piipahdin ja maha täyteen viinimarjoja. |
Muikun pyynti on aikaa vievää hommaa, sopii eläkeläiselle. |
keskiviikko 6. syyskuuta 2017
Hyötyliikunta
Aamusta verkoille ja kalat korjuuseen, meni 3-tuntia.
Voiman hankintaa kiven kärräystä, autolla ja jatkui kottikärryllä, siisrto laiturirakennelmaan.
Lisäksi tienreunan tasausta, melkein jatkuvana 9-tuntia, käsivarret ja hartiat saivat huutia.
Verkot veteen, kävelyäkin kertyi muutama kilometri, lisäksi soutua tänään yht. 2 km.
Sauna lämmitä, lenkille ei virtaa.

Joko Korean poika sytytti raketin. |
Porot tykkää pensaiden vierustoista. |
Olipa lämmin iltapäivä, aivan usvainen maisema. |
tiistai 5. syyskuuta 2017
Hyötyliikunta
Aamusta verkoille, jopas oli viileä aamu, muikkuhommat vei 3-tuntia.
Pihlajan marjat alkaa alkoholisoitua. Tänä syksynä linnut mm. tilhit saavat olla humalassa mielin määrin, runsaiden pihlajanmarjojen vuoksi.
Nyt alkaa posket pullistumaan, kesän ensimmäiset mätimuikut on paistettu ja syöty.
Perunan nostoa muutama tiima ja iltasella verkot takaisin järveen.
Päikkäreitä ei löytynyt, mutta pieni torkahdus syntyi.
Roskia poltettu, täytyy keksiä vähän kevyempiäkin hommia.

Täisi olla kiire syömään, kun tuli epätarkka kuva, tähän aikaan niitä ei ole juuri jäljellä. |
maanantai 4. syyskuuta 2017
Hyötyliikunta/Pyöräily
Päivi aamulla pyörällä töihin ja itse kotiin valmistautumaan neuvotteluun.
Pyöräily 4 km, sijoitusneuvottelijan palaveri reilu tunti.
Puolenpäivän jälkeen ajo Luusuaan ja pirtti lämmitä.
Perunan nostoa 2-tuntia ja verkot veteen.
Pyöräily 4 km ja tiluksien tarkastus, poro oli pihapiiristä poistanut Päivin istuttaman männyn. Nyt taisi tulla paliskunnalle 100 € lasku, kun Päivi pääsee ottamaan yhteyttä.

Siellä ne verkot likoaa, isolla järvellä. |
Joonatan oli pyytänyt kuvaa, laiturin teko vaiheesta. |
Poron tuhoama, Päivin istuttama puu 4-vuotta sitten. |
sunnuntai 3. syyskuuta 2017
Pyöräily/Reipas Juoksu
Herätty 7:00, luontodokumentti televisiosta ja aamukahvia.
Pyöräily kamraatin kanssa reilu 14 km, teollisuuskylä ja hautausmaa, 2-tuntia meni.
Piti sanoa vielä, että Päivillä on kova pyöräilykunto.
Kotona kunnon päikkärit kamraatin kanssa.
Jori tuli ja pisti minulle lisävalot kuntoon, rele oli sulanut ja johtojen liitokset uusiksi.
On se hienoa, kun Motonet on auki ja osia saa kaikenlaisia, hain vielä uudet polttimot.
Kisoja katseltu, voiton nälkä uupuu Suomalaisilta.
Reipas juoksu 8,6 km 17:57-18:43, aikaa meni 46 minuuttia.
Venytelty ennen juoksua, vielä iltasella.

Lisävalot pelaa taas. |
lauantai 2. syyskuuta 2017
Aamu Juoksu/
Heräsin kello 6:00, aika kivuton ylös nousu, kahvittelua 2-tuntia.
Kova juoksu 8,6 km 8:51-9:37, aikaa kului 46 minuuttia.
Päivi rupesi mehustelemaan, niin joutilas ukko lähti lenkille, venyttelin ennen juoksua.
Puolenpäivän kahtapuolta talonmieshommat Marraskoskellä, vesi lämmitä ja mökissä pesällinen.
Kahden jälkeen kotona ja hyvät päikkärit.
Ruohonleikkuu talon päästä ja sitten kisoja katselemaan.

perjantai 1. syyskuuta 2017
Hyötyliikunta/Pyöräily
Heräsin 6:30, heti aamusta perunan nostohommat jatkuu, lupasi illasta sadetta.
2-tuntia sai perunoita nostaa, sitten hienokseltaan sadetta, joten ruohon leikkuulla jatkui.
Kello 10:30,justiin leikkuutyön lopussa rupesi todella satamaan, ajoitus oli nappiin.
Muuta puuhastelua 1,5-tuntia ja sitten tunti marjankeruuta. Täys toiminta päällä 7-tuntia.
Perunat ja marjat autoon ja ajo Rolloon, Päivi tullessa Saarenkylästä.
Puolen tunnin päikkärit.
Pyöräily City-postissa 4 km.

Marjoja tulee syötyä, saas nähdä muuttuuko Metsoksi. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)