Rauhattomasti nukuttu yö, mutta heräsin 9:00 ja Rampo , että Päivi oli jo tehneet kaikki aamutoimet.
Lannenikama sai yöllä kaikki venyttely asennot, jotta väljä nikamarako imaisisi välilevyn takaisin oikealle paikalle. Aamulla olikin taas aivan mukavan tuntuista liikkua, pitäisi olla lannerankaan vaihto tiiviste.
Eilen iltasella oli aikomus lähteä Valdemariin kuuntelemaan Eija Kantolaa, mutta Päivi sanoi, ettei Erkki halua.
Venyttelyjä aamusella ja toispuolinen kipu selässä tuntui tasoittuvan yhteen paikkaan.
Reipas juoksu 8,6 km 11:57-12:44, aikaa meni 47 minuuttia.
Facettilukko raahasi jalkojen liikettä ja tuntui, kuin jarruhihnat laahaisi.
Pikkuhiljaa lukko myötäsi, mutta ei se kokonaan päässyt laukeamaa, juoksun jälkeen kuitenkin hyvän tuntuinen.
Päivi oli tehnyt todella herkullisia lämpymiä leipiä, harmi minun mahaani ei mahdu kuin 1-kerrallaan. Menihän se toinen, kun odotti 2-tuntia ja nukkui pienet päikkärit,
Iltasella Pyöräily 6 km, todella kaunis ilta.
Myöhemmin vielä kävely porukalla 2 km.
|
Illalla vielä kävelylenkillä. |
|
Tältä mieheltä tahtoo aina jäädä.
|