Aamulla kalan perkkuujätteiden hautaamista (ämpärillinen).
Illalla tai yöllä 23:00 verkot pois, koillistuuli puhalsi, eikä uskaltanut jättää aamuksi verkkoja.
Paistoin päivällä lätyt,
teki lättykahvia mieli.
Maisema alkaa vihertää.
Ajo päivällä Rolloon.
Raju kävely ainakin 15 km (sillat)15:06-17:03, aika 1-tunti ja 57 minuuttia.
Täysin kävellen, ei yhtään juoksuaskelta. Loppumatkasta yrjötti, mutta periksi ei annettu.
Oletettavasti matka on pitempi, täytyy joskus mitata.
Saunassa on käyty, täytyisi vielä venytellä.
sunnuntai 26. toukokuuta 2013
lauantai 25. toukokuuta 2013
Raju Juoksu/Hyötyliikunta
Aaamulla klo 6:00 ylös ja verkoille, saaliina huutamia haukia ja yksi siika.
Perunamaa karhittu ja perunat istutettu, Maa oli kiimainen ja lämmin.
Raju juoksu 9 km 17:00-17:50, aika 50 minuuttia, välillä juttustelua n. 5-10 minuuttia.
Nyt saunaan ja venyttelyt, oikea pohje kivuton.
Vielä saunan jälkeen verkoille ja ehkä tilanne kuva.
Kello on 21:00 eikä menoa järvelle, todella iso aallokko.
Pyöräily 4 km tuli heitettyä ja kävelyä 1 km.
Iso on aallokko.
Mansikat ja perunat juurtuu.

perjantai 24. toukokuuta 2013
Hyötyliikunta
Koko viikko paikkojen tyhjennystä, sisältäen juhlintaa ja viimeisiä arvionteja.
Kemppaan ajo ja mansikoiden istutusta 60 kpl uusia mansikan taimia.
Verkot veteen ja sauna lämmitä, nyt on saunottu jo 1,5- tuntia.
Pohjelihas alkaa pikkuhiljaa olemaan oireeton, pitänee huomenna kokeilla kestoa.

lauantai 18. toukokuuta 2013
Roisi Juoksu/Kävely
Aamupäivä Rollossa, höyryjen poistoa.
Kemppaan ajo ja vene vesille, verkot veteen.
Perunamaan veltaus ja päivän paistattelua.
Raju juoksu/kävely 9 km 17:50-18:45, aika 55 minuuttia.
Päivi pyörällä mukana.
Pohjelihas reistaili, mutta en päästänyt ramppaamaan.
Saunaan ja hyvät venyttelyt.

perjantai 17. toukokuuta 2013
Raju Kävely/Juoksu
Kylläpä eilinen Joensuun Areenan urheilukentän venyttely on tehnyt hyvää.
Pohjelihaksen jumi lähes täydellisesti kivuton.
Aamupäivä, reissun jälkeisten lainojen palautusta ja järjestelyjä.
Raju "Konoset" kävely/juoksu 15 km 13:16-14:59, aika 1-tunti 46 minuuttia.
Nyt pesulle ja illan henkisen hyvinvoinnin tilaisuuteen valmistautuminen.

16.05.2013 Torstai
Kisat jatkui klo 8:00 ja taas aamu kävelyä.
Sitten sessio itselle areenan kentällä 1-tunti 20 minuuttia, täydellinen raajojen venyttely.
Paluu matka Rolloon alkoi klo 19:00, Kisat meni hyvin.
Kilpailija ja valmentaja.

15.05.2013 Keskiviikko.
Kisoissa aloitus aika klo 8:00, kävelyä aamusta kisa-alueella, varmaan muutama km.
Tutustuminen Joensuun kaupunkiin ja mitattu matka kävellen yli 10 km, jalat kaput.
Paluu hotellille klo 19:00 ja Reipas juoksu n. 6 km, aika 40 minuuttia.
Pystysuorassa maastossa kokeilin hapenottokykyä, ei räjähtänyt pumppu, eikä verisuonet.
Saunassa käynti ja venyttelyä.

Tiistai 14.05.2013 Joensuu
Taitaja Kisoissa, nuorten SM-taito kilpailut.
Alueella kävelyä koko päivä, olettaisin kilometreiksi ainakin 20 km.(klo 7:30-17:00)
Illalla vielä Reipas juoksu n. 5 km, aika 30 min.
Lehmon maisemissa Joensuussa Hotelli-Julian maisemissa, maasto juoksu.
Venyttelyt ja sauna.

lauantai 11. toukokuuta 2013
Hyötyliikunta/Venyttelyt
Veneen pohja on paikattu ja pesty, jonka jälkeen maalaus.
Motonetin myrkky-maali, ohjeet luettiin ja ulkosalla tuulessa homma hoidettiin.
Mutta, mutta klo 18:00 pää hemetin kipeä, nyt 21:00 helpottaa.
3-tuntia muuta touhuilua, jalat väsyneet.
Vesille venosen mieli.
Täydellistä venyttelyä, kun päälle saisi akupunktio neulat.

torstai 9. toukokuuta 2013
Hyötyliikunta/Kävely
Kempassa ollaan ,viidenkymmenenvuoden keräilytuotteiden siirtoa pihatalon ullakolta roskiin ja riiheeseen.
Kaksi paljullista ikkunalasia kierrätykseen ja pokat tulen omaksi.
Kävely 4 km ja välillä makkaran paisto.
Teeret kevät soitimellä, todella miellyttävä konsertti.
Oilunganniemi odottaa.
Saunaa ja rentoutumista.

maanantai 6. toukokuuta 2013
Reipas Kävely
Koko päivän kävelyä ja paikkojen tyhjennystä töissä.
Reipas kävely 15 km 16:13-18:18, aika 2-tuntia ja 5 minuuttia.
Alussa lanneranka ja pohjelihas oikealta kipuili, mutta helpotti lämmetessään.
Nyt sauna ja venyttelyt jääkiekon parissa.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013
Kävely/Hyötyliikunta
Aamusta pihatöitä 2-tuntia, sitten oksien kuljetusta.
Luonto-kävely n. 6 km 2,5-tuntia pissinkankaalla tarkastamassa tiluksia.
Supikoiran tuoreet jäljet metsätiellä.
Pohjelihas on todella arka, mutta liikkua pitää.
75-vuotta sitten paikalla suoniitty, mistä heinää niitetty.
Ladon tarina on seuraava: Isäni sanoi, että ladossa on pantu alulle, yksi suuresta sisarusporukastani.
Joten laitoin ladon ryhtiin ja katon, samalla nimeksi tuli: Naimalato

lauantai 4. toukokuuta 2013
Pihatöitä/Raju Kävely/Juoksu
Päivi aamulla töihin ja pihatyöt pensaiden leikkauksineen.
Raju Kävely/Juoksu 15 km 17:12-19:00, aika 1-tunti 48 minuuttia.
6-pyrähdys ja oikea pohjelihas ramppaili, välillä piti venytellä ja loppumatka kävellen.
Taasen työskentelyn jälkeen, tuntuu siltä, että Rakennushommatkin pitäisi lailla kieltää.
Epäilen haravoimisen ja puuhastelun vaikuttavan, ei se vaan jänne ja lihas-solmut aukea.
Nyt kuitenkin sauna ja venyttelyt ja tulehduskipulääke.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013
Hyötyliikunta/Kävely/Juoksu
Aamusta täysin ajokunnossa, oksien vienti maakuntaan. Hissukka sullottu täyteen.
Kävelyä luonnossa Päivin kanssa 3 km, sekä vappu prunssi.
Reipas kävely/Juoksu 15 km 15:00-16:51, aika 1-tunti 51 minuuttia.
Matkalla huomioin hyvin vähän ulkoilijoita. Nyt pesulle ja venyttelyt.
Hilla/Kala ja Sauna Paratiisi odottaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)