maanantai 16. kesäkuuta 2025

Hyötyliikunta

 Hyvin nukuttu, heräsin kello 4:00 jälkeen, tuntui tuuli viileältä.

Pientä puuhailua ja sitten viime tiistaina kaadoin roska-vadelma pensaita ja nyt sitten oli vuorossa, niiden polttaminen, tuulikin oli sopivan suuntainen.


Kyllä paloivat hyvin, huomenna olisivat varmaan olleet märkiä.


sunnuntai 15. kesäkuuta 2025

Hyötyliikuntaa

 Hyvin nukuttu, heräsin kello 4:00 maissa.

Jäniksen kanssa piiloiltiin aamulla.


Emo on tuonut poikasen talon turvaan, jospa säilyy ketuilta.

Heinää niittelin heinikkoa matalammaksi.

Vanha sontakärry oli päässyt lähelle romutuskuntoa. Otin veto kiskot pois ja kiinni se oli entisellä isännällä narahtanut. Eikä missään laskereissa ollut merkkejä rasvauksesta, juuttunut oli jokainen laakeri. No kyllä siitä ranka-kärry tulee.

Perunat on pinnassa ja iltasella jo huomattavasti enempi, mitä tässä aamu kuvassani.


Sieltä ne kaaleet kurkkii.


lauantai 14. kesäkuuta 2025

Kylä päivät

 Hyvin nukuttu, heräsin kello 4:00, kävin pölkkyjä ladolta jo 6- maissa.

Aamusella laittelin makkara pisteen värkit peräkärryyn.


😄.

Sitten paistelin lättyjä.


Päivi nappasi kuvan.

Puolilta päivää käytiin laittamassa makkara tarjoulupaikka kodikseen.

Tällä lailla, hyvä kiinnekohta.

Lähemmäs kello 17:00 lopetettiin.

Arviolta 100-henkilöä kävi.


3-vuotta sitten kysyin metsän hoitajalta, miten menettelen haapapuiden kanssa, kun halutaan poistaa ne ja samalla puun penikat. Metsänhoitaja antoi ohjeet ja sanoi, että 3-vuoden päästä homma selvä. Kyllä piti paikkansa, vaikka vuosi sitten näytti epävarmalta.


perjantai 13. kesäkuuta 2025

Hyötyliikuntaa

 Hyvin nukuttu, heräsin kello 5:00, hyvät oli unet.

Aamulla aloin irrottaa ruohon leikkurista työpöytää. Täytyy laittaa uusi vetohihna ja vähän maalailla.


Nyt on maalattu pinta ja odottaa leikkuu hihnaa, vetohihna oli uusi, mutta sitä ei tarvi vaihtaa. Tilaukseen meni leikkuu hihna.


torstai 12. kesäkuuta 2025

Hyötyliikuntaa

 Hyvin nukuttu, heräsin kello 6:00 maissa Luusuassa.

Eilen ajeltiin luusuaan, oli jonkin verran sateita, hyvä on, että maa saa kosteutta.

Kaiken laista puuhailu ennen luusuaan tuloa, viimeksi kävin vastaan ottamassa rekitielle kivituhka kuorman.

Luusuassa on paikat alkaneet vihertää ja heinä tarvii jo vähän vikatetta.


Päivi otti kuvan jäniksen pojasta navetan läheltä.

Tänään nurmea leikattu ja ruohonleikkurista napsahti leikkuu hihna poikki. Siispä piti traktori laittaa leikkuri kuntoon ja sillä vähän pyöritin.

Raivarilla ensin roska vadelma pensaat poikki ja sitten vaihdoin siimaleikkuriin. Kolme tankillista hurruuttelin marjapensaan vierustat.


Nyt sitten näkyy tuomi kukissaan paremmin.

Illalla kello 16:00 jälkeen käytiin talkoissa kyläpäivää varten, sielläkin oli vähän raivurille töitä ja hain talolta raivurin siihen hommaan.


Väkiä oli mukavasti loppu kahvitteluun.



sunnuntai 8. kesäkuuta 2025

Sadetta

 Hyvin nukuttu, heräsin kello 7:00, tänään kastui maa aivan hyvin.


Koti Tuomi alkaa olla parhaimmillaan.

Nurmikon leikkasin sateiden välissä, vähän on epätasaisesti lähtenyt kasvamaan jääpoltteen jäljiltä.

Käytiin iltasella hakemassa rekitieltä vuokrakoneet huomista aamua kello 7:00 palauttamista varten.


lauantai 7. kesäkuuta 2025

Lepäily/Siunaus toimitettu

 Hyvin nukuttu, heräsin jo kello 4:00, aamun istuksin lasiterassilla


Veljen siunaus iltapäivällä.


Kiitos 

perjantai 6. kesäkuuta 2025

Hyötyliikuntaa/Pyöräily

 Hyvin nukuttu, heräsin kello 5:00.

Aamulla käytiin Pepin luona, kun Jorilla oli asioita ja multakuormat oli tulossa.

Pelattiin jalkapalloa Peppi, mummi ja pappa, sitten vielä piilosilla, sekä hippaa.

Kävin aamupäivällä pyöräilemässä teollisuus kylässä 14 km tuli matkaa.

Sitten hain rekitielle jyrän ja maantiivistäjän.

Kävin autolla napapiiriltä eilisen välineen hakemassa.

Jopa tuomi alkoi kukkimaan.

Illalla laiteltiin rekitielle pitkälle sivulle heinänsiemenet juurtumaan. Ensin täytyi autokuorma levittää. Kello 20:00 maissa päästiin sauna hommiin.


Työ vaiheessa.


torstai 5. kesäkuuta 2025

Puuhastelua

 Hyvin nukuttu, heräsin kello 5:00, vettä sadellut.

Istutus kuuset kuitenki Kastellin ja muurahaiset torjuttiin.

Käytiin kaupassa ja ostettiin vähän tarvikkeita.

Keittelin pitkästä aikaa kaurapuuro ja sehän maistui.

Päikkärit nukuttiin, taisi minulla mennä tunti.

Sitten valoin komposti katoksen lattian, vajaa neliö-metri, kuivabetonilla oli nätti homma. Ja pienen kahden reiän täyttö etana-dynamiitilla, sitten vain odotellaan.

Illalla käytiin rekitiellä, Pepille kaverina, mukavaa oli laulettiin ja tanssittiin.

Kotona laitoin vielä valuun pinnat.


Jänis viihtyy pihalla.


keskiviikko 4. kesäkuuta 2025

Hyötyliikunta

 Hyvin nukuttu, heräsin kello 4:00, tyven komea aamu.

Aamusta heti puuhastelua ja päivällä ajelen takaisin Rolloon.


Veneen paikkamaalaus ehti kovettua hyvin.

LP

Aamulla oli kotijärvellä lievää sumua.


Soppelan porot oli tuotu toisten kenturoille elämään.

Nurmikkoa vähän leikkasin, jäi syksyllä pitkäksi ja jos koiran putki pääsee isoksi, niin se on työläs leikata.

Pääskyset haki ojista lietettä pesän rakentamiseen.

Ajelin puoliltapäivin Rolloon ja nukuin hyvät päikkärit.


tiistai 3. kesäkuuta 2025

Leikkejä ja hyötyliikuntaa

 Hyvin nukuttu, heräsin kello 6:00 maissa.

Peppi oli meidän kanssa tänään, käytiin parikertaa ulkona ja päikkärit nukuttiin.

Laitoin kärryn renkaan kuntoon ja vein mennessäni luusuaan.

Ajelin. Kello 16:00 jälkeen luusuaan, paikat on alkanut vihertää.

Laittelin perunamaan kuntoon ja pistin perunat mullan alle.


Porot tykkää toisten kenturoista.


Perunamaa on otollinen.

Vihertää jo aika hyvin.

Marjapensaidsa on tulossa kukkia runsaasti, kaikki on kiiysäätiloista, tuleeko marjaa.



maanantai 2. kesäkuuta 2025

Leikkejä

 Hyvin nukuttu, heräsin kello 5:00 maissa, kuivuus jatkuu, mutta jopa päivän mittaan taivas repesi antamaan vettä.

Peppi oli tänään meidän seurassa  nuhaisen oloisena, mutta eipä se menoa hidastanut. Käytiin kyllä aamusta tunti ulkona, hieman rauhallista liikuntaa ja vaklaamisia.

Piirreltiin ja Peppi leipoi mummin kanssa korvapuusteja. Lasiterassilla leikittiin ja makoiltiin aurinkotuolilla, kun alkoi satelemaan.


Illalla alkoi sade jo hiljeneen.


sunnuntai 1. kesäkuuta 2025

Kävely

 Hyvin nukuttu, vähän kostea ilma, mutta eipä vettä tunnu tulevan. Sen verran kuitenki, että vihertämään alkoi piha. Heräsin kello 5:30.

Kettu etsi pihapiirissä makupaloja ja jäniksen poikia.

Kyllä oli eilen illalla tönkissä, piti kolme kertaa käydä löylyssä, että vähän notkistu.

Kävely 5 km, vain kaksi koiran ulkoiluttaja naista oli liikkeellä. Mutta oli kyllä kevyt askel eilisen jälkeen, teki mieli ottaa juoksu askeleita.


Meinasi kuivata piha korpuksi.