tiistai 17. joulukuuta 2024

Hyötyliikuntaa

 Hyvin nukuttu, heräsin kello 6:00 maissa, pakkasta mittarissa -18 astetta.

Aamupäivällä ulkoilua pihalla toista tuntia, vähän eilisen lumisateen viimeistelyä ja auton kaivaminen kinoksesta.

Keittelin aamupuurot ja nakattiin naamariin.

Käväistiin kaupassa pikkutarviketta

Käväsi se pakkanen päivällä alle -15 asteenki.


Isopappa ja iso-mummo Sinetän talossaan ( nykyinen talonomistaja Urpilainen Emeritusprofessori. Kansalaiskoulun aikaan talon omisti Honkanen Tauno ( Tauno oli metsänhoitaja ja nuorena Suomen parhaimpia hiihtäjiä) ja vaimo Liisa oli opettajana sinetässä, käytiin luokan kanssa keväällä 1967 lehdet lakaisemassa pihalta. Silloin kävin ekakerran talossa, eikä siellä ole myöhemminkään tullu käytyä, kuin pihalla katsomassa.

Pappa oli syntynyt Ruotsin Haaparannalla ja vaimo Nivankylän Nikkilöitä. Olen lukenut, että papan isä olisi ollut Haaparannan Eversti ja Suomen sodan vuoksi siniveriseksi julistettu ja että hänellä ollut 18 jälkeläistä kahdelle eri naiselle. Silloinhan kuolleisuus oli suurta synnyttäjillä.


Tapion talo Tapionkylässä, isä hevosensa kanssa n. 1925

Minun pappa Kustaa Adolf Lindroth asui kuvan ottohetkellä jo perheineen 4 km ylempänä Tapionkylässä Gaisa Greetan Tapion( Alatapion) kanssa hänen pappansa oli kuuluisa Juho Aaprami Tapio(1798-1874). Hänen oli vietävä muutamana suvena karja turvaan Luonuasaareen, kun karhut oli verottaneet alituiseen niitä. Meilläkin on pieni palsta ko. saaressa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti