perjantai 13. lokakuuta 2023

Perjantai/kävely

 Kohtuullisen hyvin nukuttu, heräsin kello 7:00 maissa, selkä on huono, pitäisi jatkuvasti liikkua.

Eilen Johannes halusi nukkua papan kanssa, vaihtoivat mummon kanssa sänkyä. Luettiin ensin kirja ja jo kello 9-jälkeen iltasella nukahdettiin.


Huomenna taas näyttää satelevan, tänään lupasi poutaista.

No nyt alkaa kuulumaan oikeaa puhetta ns. Marjayrittäjistä. Mikähän siinä oli yhteiskunnallisesti kannattavaa, ei varmaan mikään. Ihmis- kauppaajat käärivät rahat taskuunsa. Olisivat maksaneet Suomalaisille kunnon hinnat, oltais saatu vanhenevat syrjäseudun ihmiset liikkumaan ja säästetty näin sairaanhoidon kustannuksista. Sekä mielialat pysyneet tavoitteellisina.

Kuntien vanhat home koulut ostetaan ja jätetään rakennukset oman onnensa varaan, sitten suljetaan sinne viattomat ihmiset oman pärjäämisen varaan. Toimitaan muka yrittäjinä, ilman yrittäjä velvoitteita. Toisilla taustalla mätälihojen syöttämistä ihmisravintona.

Pojat lähti kouluihin, toimivat aamutoimet aivan itsenäisesti.

Kävely 6 km, nyt oli hyvä sää tepastella.

Pelattiin Johanneksen kanssa marmorikuulilla ja lautapeliä leikkauspihdillä, sekä pelattiin grisbeekiekkoa nakattu pienellä kiekolla, taisi mennä kolmatta tuntia. Joonatan kävi kaverin luona sillä aikaa, siinäpä kännykkä ja ruutu unehtui vähäksi aikaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti