Hyvin nukuttu, heräsin 5 jälkeen ja Päivi oli tietenkin ylhäällä.
Pakkasin auton ja peräkärryn, osaksi jo iltasella. Päivin jätin pyörän kanssa Saarenkylän ja siitä jatkoin Luusuaan.
Päivi on kulkenut töissä jo 44 vuotta ja vanhuuseläkettä tällä aikaa kerääntynyt naurettavan vähän, ei edes 30 € vuotta kohden. Kyllä siinä ihmisarvo on aivan muuta, kuin ikäihmisen kunnioittamista.
Se joka sotkut ja paskat putsaa luokitellaan toisen luokan ihmisiksi, eikä siitä tarvi näin kunnolla maksaa, on ne kuitenki kovia persoonoja.
Suuret ikäluokat jäivät eläkkeelle alle 60 vuotiaina, eikä työelämää ollut, kuin muutama vuosi. Äijä kulttuuri on onneksi väistymässä yhteiskunnasta, mutta muut kulttuurit ruokkii sitä edelleen ja tuovat meidän koulutettavaksi.
No tänään verkko veteen ja ruoka kala irtosi.
Vähän pensas tuentoja ja yksi tankki raivarilla pensaiden ympäristöä.
Kamina tuuletin pelitti hyvin ja lämpö levisi miellyttävästi laajemmalle alueelle.
Taas äijä ruokaa, kirjolohi ja perunat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti