sunnuntai 15. elokuuta 2021

Matkaaminen kotiin

 Hyvin nukuttu, heräsin kello 8 jälkeen, Johannes kävi herättelemässä.

Aamupäivästä lähdettiin ajelemaan Rolloon, kotona oltiin kello 13:00 maissa, Lepäily ajoreissun jälkeen.

On se vain kumma juttu, kun minunkin isäni menetti terveydestä sodassa ja kärsi loppuelämänsä seurauksista ilman korvauksia. Ja nyt otetaan elintaso surffaajia tuosta vain ilman omaa intoa ja pyrkimystä parempaan. Itse tässä on taisteltu ja opintolainat maksettu viimeistä senttiä myöten.

USA elvytti omaa talouttaan, ostaen ratkaisevat tarvikkeet maailmalta ja nyt sitten on muilla pulaa tarvikkeista. 

Ja Italialais- talouksien varallisuus on 2,5 kertaa suurempi, kuin Suomen- kotitalouksilla. Olisivat voineet myydä ne vaikka EUn-kansalaisille, nyt saivat meidätkin maksajiksi.

Suomen infra tarvitsisi kaikki ulkopuolelle menevät rahat. Mitenkä NS. Rättipäät pistäneet rahansa omiin älyttömiin rakennelmiin ja maan muutoksiin, ei ne ruoki suuren väestönkasvun maita, arveleeko ne hyvällä ravinnolla väestön siellä vain lisääntyvän.😄

Nyt on vaarallinen vaihe yhteiskunnassa, töitä ei haluta tehdä ja työttömien raja ylitti 500.000, samalla työvoimapula ja ihmiset tinkaa tyhjänpäiväisistä ja merkitsettömistä asioista.


Toinen vuosi perään, että pihlajaan tulee reippaasti marjoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti